Marraskuun Gubbe -terveiset

Kummivanhuksemme Aune ja Eeva nauttivat tapansa mukaan ulkoilusta ja ihanista pakkaskeleistä myös marraskuussa. Molemmille marraskuu toi uusia tuulia uusien gubbejen merkeissä.

Osallistuimme viime vuonna vanhuspalveluyritys Gubben onnellinen vanhuus -kummitoimintaan, jonka avulla autetaan yksinäisiä vanhuksia ja työllistetään nuoria merkityksellisen työn pariin. Olemme päättäneet jatkaa tärkeää yhteistyötämme Gubben kanssa ja jatkaa Aunen ja Eevan Gubbekummeina seuraavankin vuoden ajan.

Yrityksemme kummivanhukset ovat 86-vuotias Eeva sekä 84-vuotias Aune. Heidän Gubbe-sydänystävinään toimivat 16-vuotias Elina ja 22-vuotias Reetta. Alta voit lukea ilahduttavat terveiset Eevan ja Elinan, sekä Aunen ja Reetan tapaamisista marraskuun ajalta.

Kummivanhus Aune ja Reetta -gubbe

Marraskuu on tuonut mukanaan raikkaat pakkaspäivät ja ensilumen hiutaleet. Kauniin talvisesta tunnelmasta ja lähestyvästä joulusta ovat yhdessä iloinneet kummivanhuksemme Aune, sekä hänen sydämellinen uusi gubbensa Reetta.

Aunella on ollut oikein mukava marraskuu. Loppuvuosi kuitenkin toi mukanaan muutoksia Aunen Vilma -gubbelle ja Aunella onkin nykyään uusi ihana Reetta -gubbe. Lisää Reetasta näiden terveisten lopussa.

Aune on päässyt tutustumaan Reetta -gubbeen ihan kunnolla ja he ovatkin yhdessä ehtineet jo käymään apteekissa, kaupassa sekä ulkoilemassa. Uudet toverukset ovat myös pysähtyneet nauttimaan talvisista auringonsäteistä yhdessä. Ihastuttavva Reetta -gubbe on myös auttanut Aunea laittamaan ruokaa ja välipalaa, ja Toverukset ovat ehtineet myös jouluostoksille ostamaan housut ja tietysti pullaa.

Aune oli kovin surullinen Vilma -gubben lähdöstä, mutta todella onnellinen hänen uusista tulevaisuuden suunnitelmistaan. Iloa kuitenkin toi uusi ystävä Reetta, jonka kanssa he ovat ehtineet jo todella hyvin tutustua. Joulukuussa ystävykset ovat suunnitelleet leipovansa joulutorttuja, joten jäämme innolla odottamaan ainakin sitä.

Kummivanhus Eeva ja Elina -gubbe

Kauniista talvisisesta tunnelmasta ja lumisista pakkaspäivistä ovat nauttineet myös kummivanhuksemme Eeva sekä hänen uusi gubbensa. Eevan Ella -gubbelle puhalsivat myös uudet tuulet ja nähä tuulet toivat Eevalle uuden sydämellisen gubben Elinan. Uudet ystävykset ovat yhdessä iloinneet tulevasta joulusta ja ihanista keleistä.

Eeva on päässyt taas puuhailemaan gubbensa kanssa vaikka ja mitä. He ovat muun mualla suunnanneet kirjastoon ja Elina on lukenut Eevalle kirjoja ääneen. Kuulumiset on tietysti vaihdettu moneen otteeseen ja perusteellisesti tietenkin, kahvin ääressä. Eeva odottaa innolla joulua, ja on kertonut Elinalle tarinoita siitä, mitä jouluperinteitä hänellä on aikoinaan ollut.

Kuukausi on ollut Eevalle kaiken kaikkiaan aivan ihana, pimeistä päivistä huolimatta. Eeva on Aunen mukaan ollut todella iloinen uudesta nuoresta pirteästä ystävästään, mutta se ovat pitäneet myös vanhan gubben Ellan kanssa tiivisti yhteyttä. Toverukset ovat yhdessä pohtineet sitä, miten he voisivat viettää joulua yhdessä. Jää siis nähtäväksi ensi kuun kuulemisiin, miten tämä kaksikko juhlistaa joulua yhdessä!

Olemme erittäin onnellisia, että voimme Gubben kautta mahdollistaa näin lämpimät ja arvokkaat kohtaamiset kummivanhuksillemme Eevalle sekä Aunelle ja samalla tarjota Elinalle ja Reetalle erityisen tärkeän työtehtävän. Toivomme heille yrityksemme puolesta jatkossakin sydämellisiä kohtaamisia ja jäämme odottamaan mitä tuleva talvi tuo tuollessaan!

Lokakuun Gubbe -terveisistä voit lukea täältä
Syyskuun Gubbe -terveisistä voit lukea täältä
Elokuun Gubbe -terveisistä voit lukea täältä
Heinäkuun Gubbe -terveisistä voit lukea täältä
Kesäkuun Gubbe -terveisistä voit lukea täältä
Toukokuun Gubbe-terveisistä voit lukea täältä
Huhtikuun Gubbe-terveisistä voit lukea täältä
Maaliskuun Gubbe-terveisistä voit lukea täältä
Helmikuun Gubbe-terveisistä voit lukea täältä
Tammikuun Gubbe-terveisistä voit lukea täältä
Joulukuun Gubbe-terveisistä voit lukea täältä
Marraskuun Gubbe-terveisistä voit lukea täältä

Lisää Gubben Onnellinen vanhuus -kummitoiminnasta voit lukea täältä
www.onnellinen-vanhuus.fi/