Vähähiilinen ikkuna – uusi standardi

Kehitämme tuotteitamme jatkuvasti vastuullisemmiksi. Päätimme tehdä arvovalinnan, jonka myötä olemme tuoneet standardiratkaisuksi avattaviin ikkunoihimme vähähiilisen lasin.

Olemme tunnistaneet oman toimintamme suurimmat kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttajat ja avattavien ikkunoiden valmistus on yksi näistä. Avattava ikkuna on Suomen suosituin ikkunatyyppi ja lasin sekä alumiinin päästöjen osuus niiden tuotannossa on huomattava. Tämän vuoksi toimme vähähiilisen lasin vakioratkaisuksi avattavan ikkunamme ulkopuitteen lasiin (tavalliset 4 mm ja 6 mm float-lasit). Tuotteissamme käytetty vakioalumiini on myös päästöarvoltaan reilusti alle eurooppalaisen keskiarvon. Erityisesti vähähiilisen lasin avulla avattavan ikkunamme hiilidioksidipäästöt tippuivat reilusti. Lisäksi ikkunamme alumiiniosat voi valita vakioalumiinin sijaan vähähiilisellä kierrätetyllä alumiinilla, jolloin hiilijalanjälki on entistäkin pienempi.

Vähähiilisten materiaalien käyttö tukee kestävän kehityksen tavoitteitamme

Osana Pihla Groupia ja sitä myöten Inwidoa olemme sitoutuneet saavuttamaan nettonollapäästöt vuoteen 2050 mennessä. Oman toimintamme kasvihuonekaasupäästöjen (Scope 1 & 2) vähentämisen lisäksi keskitymme arvoketjumme epäsuorien kasvihuonekaasupäästöjen (Scope 3) vähentämiseen.

Valmistamiemme tuotteiden materiaalit ovat kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä suuressa roolissa ja kestävä kehitys onkin hankintastrategiamme keskeisimpiä periaatteita. Tuotteissamme käytetty vakioalumiini on päästöarvoltaan reilusti alle eurooppalaisen keskiarvon. Vähähiilisen lasin käyttäminen vakioituna osana tuotettamme ja sen käyttäminen erityisesti yhdessä vähähiilisen kierrätetyn alumiinin kanssa vaikuttavat merkittävästi tuotteemme hiilijalanjälkeen.

Mitä on vähähiilinen lasi?

Lasivalmistaja AGC keskittyy vähähiilisen lasin valmistuksessa kokonaisvaltaisesti vastuullisiin raakamateriaalihankintoihin, sekä optimoituun tuotanto- ja kuljetusprosessiin.

Vähähiilinen lasi valmistetaan vastuullisista raakamateriaaleista, sen valmistuksessa hyödynnetään kierrätettyä jätelasia, joka päätyisi muuten alemman kierrätysasteen tuotteeksi, kuten vaahtolasiksi. Lasituotannossa käytetään lisäksi vihreitä energialähteitä ja lasin kuljetusta optimoidaan. Myös tuotantomme ikkunoihin leikatusta vähähiilisestä lasista aiheutuvia lasileikkuujätteitä haetaan tehtaaltamme ja viedään takaisin kiertoon eli vähähiilisen lasin valmistamiseen.

Vähähiilisen lasin hiilijalanjälki on 40 % pienempi AGC:n valmistamaan tavalliseen Float-lasiin verrattuna. Vähähiilisen lasin EPD-ympäristöseloste.

Raaka-aineet

Vähähiilisen lasin valmistuksessa avainasemassa on soodatuhka, joka alentaa lasin pääraaka-aineen hiekan sulamispistettä. Soodatuhkaa sisältävän lasin hiilijalanjälki on pienempi.

Kierrätyslasi keskiössä

AGC on jo useiden vuosien ajan lisännyt kierrätyslasin käyttöä tuotannossaan. Vähähiilisessä lasissa kierrätyslasin määrä on merkittävästi yli 50 prosenttia.



Vihreää energiaa

Lasin tuotannossa käytetään aurinkopaneelien tuottamaa sähköä, tuulivoimalla tuotettua sähköä sekä muita uusiutuvia energianlähteitä.




Kuljetusten optimointi

Kuljetus- ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen vaikuttavat AGC:n tehtaan keskeinen sijainti ja synergiaetujen hyödyntäminen. Lasi laminoidaan tehtaalla ja pinnoitetaan lähistöllä. Lasi kuljetetaan AGC:n tehtaalta Suomeen laivalla.

Kierrätetty alumiini – vieläkin pienempi hiilijalanjälki

Vakioalumiinin lisäksi puu-alumiini-ikkunoiden alumiiniosiksi voi valita kierrätetyn alumiinin, jonka hiilijalanjälki on hyvin pieni. Kierrätetyn materiaalin käyttäminen säästää luontoa ja kierrätetty materiaali käyttää vain 5% uuden alumiinin tuottamiseen käytettävästä energiamäärästä. Alumiini on erinomainen materiaali kierrätettäväksi, sillä sen laatu säilyy kierrätysprosessissa.

Lasi ja alumiini ratkaisevat kokonaisuuden

Ikkunateollisuuden ympäristövaikutusten kaksi ratkaisevaa raaka-ainetta ovat siis lasi ja alumiini ja olemme molempiin löytäneet tuotteissamme käytettävät vähähiiliset ratkaisut. Vakioalumiinimme ja vähähiilisen lasin käyttäminen avattavan ikkunan ulkolasina tarkoittaa, että kolmannes ikkunan laseista on vähähiilisiä ja hiilijalanjälki tippuu noin 16%.

Kun avattavan ikkunan alumiiniosat valitaan lisäksi vähähiilisellä kierrätetyllä alumiinilla valmistettavaksi, niin vähentävä vaikutus hiilijalanjälkeen on 32% yhdessä vähähiilisen lasin kanssa.

Vähähiilinen rakentaminen on olennainen osa nykyaikaa

Minkälainen on vähähiilinen rakennus?

Vähähiilisen rakennuksen koko elinkaaren aikainen hiilijalanjälki (CO2e-päästöt) on mahdollisimman pieni. Vähähiilisyys voidaan saavuttaa monella eri tavalla.

Rakennus voidaan suunnitella energiatehokkaaksi ja sen valmistamiseen voidaan käyttää hiilijalanjäljeltään pieniä ja pitkäikäisiä rakennusmateriaaleja sekä -ratkaisuja. Myös käytettyjen materiaalien ja rakennusosien kierrätettävyys ja uudelleenkäytettävyys tulee ottaa huomioon tarkasti vähähiilisyyden varmistamiseksi. Muuntojoustavuus on erinomaisen tärkeä asia ottaa huomioon rakennusta suunniteltaessa. Muuntojoustavuus tarkoittaa, että rakennusta on mahdollista käyttää eri käyttötarkoituksiin, jonka avulla voidaan edesauttaa sen pitkää käyttöikää.

Mitä vähähiilisellä rakentamisella halutaan saavuttaa?

Ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii kiireellisiä toimia päästöjen vähentämiseksi. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseen velvoittavat myös Pariisin ilmastosopimus ja EU:n päästövähennystavoitteet.

Rakennettu ympäristö aiheuttaa kolmanneksen Suomen kasvihuonekaasupäästöistä, ja rakennusten päästöjen vähentämisessä tuleekin tarkastella rakennusten energiankäytön ohella rakennuksen koko elinkaaren aikaisia päästöjä, eli valmistuksen, rakentamisen, käytön ja purkamisen muodostamaa kokonaisuutta.

Pienennämme sertifioidusti ympäristövaikutuksia

ISO14001:2015 -ympäristösertifikaatin sekä ISO9001:2015 -laatusertifikaatin lisäksi tehtaillamme on käytössä kolmannen osapuolen verifioima ympäristötuotekortti, jolla seuraamme tuotteemme hiilijalanjäljen kehitystä.

Julkaisemme vuosittain Ekotase-ympäristöraportin, jossa esitellään käyttämämme raaka-aineet, tuotantopanokset ja kemikaalit sekä päästöt ja jätteet. Ekotaseessa arvioidaan myös toiminnan vaikutuksia ympäristölle.

Lisäksi kierrätämme 100 % tuotteidemme valmistuksesta ja työmaalla syntyvistä jätteistä. Käytämme vastuullisesti kasvatettua FSC / PEFC -sertifioitua puuta ja valmistamme siitä ensiluokkaisen energiatehokkaita tuotteita, joilla on pitkä elinkaari.

Varmista, että käytössäsi on ajankohtaisin tieto työsi tukena!

Kestävä kehitys ja nykyteknologia luovat uusia vaatimuksia myös ikkunoille. Arkkitehdeille ja muille suunnittelu- ja rakennusalan ammattilaisille suunnattu uutiskirjeemme pitää sinut ajan tasalla alan innovaatioista, BIM-objektien ja tuotekorttien päivityksistä sekä tulevista webinaareista.