Hae töihin Kannuksen ikkuna- ja ovitehtaalle

Kesätyöhakumme tehtaillemme on jälleen käynnissä! Työllistämme tänäkin vuonna noin 30 kausityöntekijää Eskolan PihlaPROn tehtaalle.

Kesätyöhakumme on auki 1.5.2022 asti ja teemme valintoja kesätyöntekijöistä jo hakuaikana. Kesätyöjaksot kestävät noin 2-3 kuukautta ja aloitusajankohta on yleensä touko-kesäkuu. Tarjoamamme kesätyötehtävät ovat ikkuna – ja ovivalmistukseen liittyviä tehdastöitä moderneissa tuotantolaitoksissa ja kivassa, kannustavassa työyhteisössä.

Kesätyöntekijämme Elli Hanni kertoo:

”Eskolan tehdas on ollut erittäin hyvä työpaikka. Muistan jännittäneeni ensimmäisenä kesänä tosi paljon, mutta kaikki olivat todella mukavia ja avuliaita. Sain alussa todella hyvän perehdytyksen ja täällä on aina uskaltanut kysyä neuvoa ja aina on saanut apua. Kesätyössä on tärkeää, että mukavat ihmiset ottavat hyvin sinut vastaan ja auttavat alkuun”

Toivotamme sinutkin lämpimästi tervetulleeksi PihlaPROn kesätyöntekijöiden iloiseen joukkoon! Hae heti, sillä haastattelut ja valinnat aloitetaan jo hakuaikana.