VAASA – Vaasan keskussairaalan H-rakennus
PihlaPRO osoitti ammattitaitonsa suuressa ja vaativassa julkisessa kohteessa
PihlaPRO toimitti ikkunat Vaasan keskussairaalan uuteen H-rakennukseen. Poikkeuksellisen suuri ja vaativa urakka sujui tarkasti aikataulun mukaan. Ikkunatoimittajan ammattitaito korostui myös kohteessa käytetyn allianssimallin takia; kaikkea ei ollut päätetty valmiiksi, joten PihlaPRO osallistui ikkunasuunnitelmien viimeistelyyn.
Vaasan keskussairaalan alueella otettiin elokuussa 2022 käyttöön uusi, kolmisakarainen ja 10-kerroksinen sairaalarakennus. Talosta löytyy yhden katon alta suuri määrä perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon palveluita. Ideana on, että asiakas saa monipuoliset palvelut kätevästi ja tehokkaasti yhdestä paikasta.
H-rakennuksen suunnittelun keskeisinä ohjaavina kriteereinä olivat asiakaslähtöisyys ja kustannustehokas elinkaari. Älykkäässä rakennuksessa on suuri määrä modernia sairaalatekniikkaa ja sen tilat on pyritty tekemään mahdollisimman muuntojoustaviksi, terveellisiksi ja turvallisiksi.
Rakennuksen toteutti Bothnia High 5 -allianssi, jonka osapuolet ovat YIT, Ramboll Finland, Raami Arkkitehdit, Arkkitehdit Kontukoski, Granlund Pohjanmaa ja Pohjanmaan hyvinvointialue (entinen Vaasan sairaanhoitopiiri). Poikkeuksellisen suuren urakan laajuus oli noin 37 000 bruttoneliömetriä.
PihlaPRO:n toimitti ikkunat tarkasti ajallaan
YIT:n hankintapäällikkö Tommi Hirvelä kertoo, että PihlaPro päätyi kohteeseen ikkunatoimittajaksi normaalin kilpailutuksen jälkeen. Hinnan lisäksi keskeisiä kriteerejä oli ennen kaikkea toimitusvarmuus.
”Näin massiivisessa kohteessa toimitusvarmuuden merkitys korostuu entisestään. Mikäli joku alihankkijoista ei pysty toimittamaan omia materiaalejaan ajoissa, sillä on heti suuret kerrannaisvaikutukset koko ketjuun, jolloin kaikkien työt viivästyvät.” Hirvelä kertoo, että Vaasan sairaalan työmaalla oli kymmeniä eri alihankkijoita ja parhaimmillaan eri kerroksissa työskenteli yli 150 henkilöä.
Hirvelän mukaan PihlaPRO onnistui toimituksissaan erinomaisesti. ”Minulla oli kyllä PihlaPRO:n suoriutumisesta hyvin luottavainen olo jo etukäteen. Olen tehnyt aikaisemminkin työtä PihlaPRO:n ja firman tutun yhteyshenkilön kanssa. Hommat ovat menneet aina hyvin.”
Allianssimalli vaati ikkunatoimittajalta erityistä asiantuntemusta
Vaasan keskussairaalan H-rakennus toteutettiin allianssimallilla, jossa hankkeen osapuolet vastaavat yhdessä projektin suunnittelusta ja rakentamisesta sekä jakavat sen riskit ja hyödyt. Mallin ideana on kannustaa toteuttamaan kustannustehokkaasti korkeaa laatua. Vaasan keskussairaalan H-rakennuksen allianssissa osapuolet ovat myös yhteisesti vastuussa hankkeesta sen viisi vuotta kestävän jälkivastuuvaiheen loppuun asti.
Hirvelä kuvailee, että allianssimallissa suunnittelu ja rakentaminen kulkevat osin limittäin. Myöskään H-rakennusta ei ollut suunniteltu kaikilta osin valmiiksi siinä vaiheessa, kun rakentaminen jo alkoi. Tämä asetti lisää vaatimuksia myös ikkunatoimittajalle.
”Kun hanke alkoi, kaikkia ikkunaratkaisuja ei ollut lyöty vielä lukkoon. Tässäkin nojauduttiin paljolti PihlaPRO:n ammattitaitoon: he auttoivat hyvin suunnitelmien täydentämisessä. PihlaPRO kertoi omat näkemyksensä meille ja me välitimme nämä eteenpäin arkkitehdeille. Lopullisiin ratkaisuihin päädyttiin yhteistyössä.”
Hirvelä korostaa, että arkkitehti antaa aina ikkunoissa kohteen tavoitearvot, mutta ikkunatoimittajalla on lopullinen vastuu ikkunoiden toiminnallisuudesta ja siitä, että tavoitteisiin päästään.
Ikkunat asennettiin paikoilleen elementtitehtaalla
PihlaPRO toimitti pääosan kohteen ikkunoista teuvalaisen Betoniluoma Oy:n elementtitehtaalle, tarkasti tuotantoaikataulujen mukaisesti.
Ikkunat asennettiin valmiiksi paikoilleen elementteihin sekä pellitettiin ja kitattiin ulko- ja sisäpuolelta. Elementit kuljetettiin sen jälkeen työmaalle ja nostettiin paikoilleen suurilla torninostureilla.
”Ratkaisu oli erityisesti työturvallisuuden takia erittäin hyvä: kenenkään ei tarvinnut keikkua korkeuksissa ikkunoita asentamassa tai haalata eli kuljettaa ikkunoita eri kerroksissa oikeisiin paikkoihin.”
Elementtirakentamisen ansiosta myös rakennuksen säälle avoin aika vähentyi, mikä auttoi pienentämään kosteusriskejä. Myös sisätyöt pystyttiin aloittamaan kohteessa nopeammin. ”Kun ylempään kerrokseen vasta nostettiin elementtejä, sen alapuolella rakennettiin jo kovalla vauhdilla sisäseiniä ja tehtiin esimerkiksi talotekniikka-asennuksia”, Hirvelä kuvailee.
Hirvelä kertoo, että kun ikkuna-asennukset voitiin tehdä elementtitehtaalla sisätiloissa optimaalisissa olosuhteissa, ne olivat myös erittäin korkealaatuisia. ”Lisäksi se, että ikkunoita ei tarvinnut liikutella kohteessa asennuspaikoille, vähensi tietenkin riskiä niiden vaurioitumiseen, vaikkapa naarmuuntumiseen. Rakennuksen ikkunoissa olikin poikkeuksellisen vähän laatuongelmia.”
Jokaisella 900:lla ikkunasta oli yksilöllinen tunnus
PihlaPRO:n projektipäällikkö Mikko Niemi kertoo, että Vaasan keskussairaalan H-rakennukseen toimitettiin noin 900 ikkunaa.
”Pääosa ikkunoista oli kolminkertaisia MSEA-ikkunoita. Etelän ja lännen puolella käytettiin auringonsuojalaseja. Ikkunoiden U- ja G-arvot määrittyivät rakennuksen energialaskelmien mukaan, tavallisimmin U-arvo oli 1,0 ja G-arvo 0,38.”
Rakennuksessa käytettiin paikoin myös turvalaseja, muun muassa psykiatrian osastolla.
”Kun toimitimme malli-ikkunat hyväksyttäviksi, myös ikkunoiden heloitukset käytiin tarkasti läpi. Ikkunoissa käytettiin osittain turvaheloja, joiden avaamista on vaikeutettu.”
Niemi kertoo, että jokainen ikkuna oli varustettu omalla yksilöidyllä tunnuksella. ”Tietomallin ansiosta ikkunat löysivät elementtitehtaalla heti oikean paikkansa. Asennustyöt sujuivat senkin ansiosta nopeasti ja luotettavasti”, hän kuvailee.
Tavanomaista isompi ja haastavampi kohde. Itse en ole aikaisemmin ollut toteuttamassa näin isoa ja monipuolista kohdetta. Työmaa eteni hyvin, osittain myös sen takia, että meillä oli erittäin hyvät ja luotettavat alihankkijat ja urakoitsijat”, YIT:n hankintapäällikkö Tommi Hirvelä summaa.
Lisätietoja kohteessa käytetyistä ikkunoista arkkitehdeille ja suunnittelijoille: PihlaPROn projektipäällikkö Mikko Niemi p 044 784 4213, mikko.niemi@pihlapro.fi
Teksti: Matti Välimäki