Me <3 opiskelijat

Teemme paljon yhteistyötä eri oppilaitosten kanssa ja olemme mukana pisin vuotta erilaisissa opiskelijatapahtumissa ympäri Suomen. Lisäksi järjestämme opiskelijavierailuja tehtaillamme, jotta he pääsevät tutustumaan syvemmin toimintaamme.

Syksy on kiireistä aikaa opiskelijoille. Sitä suuremmalla syyllä olemme iloisia, että olemme saaneet tavata ja tutustua opiskelijoihin jo monissa yhteyksissä tänä syksynä.

Vantaan pääkonttorille saimme lokakuussa vieraaksi Aalto-yliopiston lähemmäs 70 arkkitehtiopiskelijaa usealta eri vuosikurssilta. Aalto-yliopiston ekskursioille tyypillisesti, opiskelijoille tuli yllätyksenä vierailun kohde, mutta tutustuminen ikkunoiden ja ovien maailmaan oli opiskelijoille erittäin antoisaa. Arkkitehtiopiskelijat kertoivat, että lähempi tutustuminen ikkunoihin ja oviin avasi silmiä oman roolinsa vastuullisuudesta ja asiakkaiden valistamisesta vastuullisiin ja oikeisiin valintoihin. Ikkunoihin liittyy paljon asumisviihtyvyyteen, kestävään kehitykseen ja energiatehokkuuteen liittyviä teemoja, joista asiakkaiden tietoisuus on harvemmin suurempi kuin alan asiantuntijoiden.

Arkkitehtiopiskelijat pääsivät tutustumaan yritykseemme ja tuotteisiimme niin yritysesityksen muodossa, kuin toimistomme showroomillakin. Matkaan lähti muistona esitteitä ja yrityksemme logolliset juomapullot. Kokoonnuimme vierailun päätteeksi vielä aulaan, jossa saimme kuulla teekkarilaulua ja pienen muistamisen kiitoksena emännöinnistä. Oli suuri ilo ja kunnia saada vieraaksi tulevaisuuden osaajia! Kiitos vierailusta Aalto-yliopisto.

Erilaisten ekskursioiden lisäksi olemme yrityksenä mukana erilaisilla rekrymessuilla ja oppilaitosvierailuilla. Lisäksi teemme aktiivisesti yhteistyötä useiden oppilaitosten ja korkeakoulujen kanssa. Tulevaisuuden osaajat ovat tärkeä sidosryhmämme, sillä ilman heitä ei ole myöskään meitä, niin nyt kuin tulevaisuudessakaan.