Kannukseen SM-mitaleja

Onnittelut Haulikon Trap ammunnassa SM Pronssia voittaneelle Mauno Ylikankaalle ja Potkunyrkkeilyn SM Hopeaa voittaneelle Onni Kujalalle!

Mauno Ylikangas voitti SM pronssia Lempäälän Kokkovuoressa kesällä järjestetyssä haulikon trap ammunnan Suomen mestaruuskisoissa. Mauno on osallistunut trap ammunnan kilpailuihin 1990-luvulta lähtien ja palkintoja on kertynyt niin yksilö kuin joukkuekilpailuistakin.  – Tämä oli viides henkilökohtainen mitali ja itselleni henkilökohtaisesti merkittävä saavutus, koska kyseessä oli miesten sarjan olympiatason trap kisa. Aikaisemmin olen saanut mitaleja ikäkausi trapeissa. 

Mauno kertoo voittaneensa lisäksi Suomen mestaruuden automaattitrapin yleisessä sarjassa, pronssia kansallisessa trapissa, olympiatason ikäkausi trapissa sekä 50-vuotiaiden kaksoistrapissa. 


Joukkuekisoista Maunolla on useampia Suomen mestaruuksia. Hän aloitti edustuksen Kannuksen Ampujissa, mutta siirtyi Halsuan Metsästysseuran riveihin 1996–97, koska omasta seurasta ei riittänyt kolmea henkilöä joukkuekilpailuihin. Halsuan MS:n kanssa kertyi useampia mitaleja. Vuodesta 2002 lähtien Mauno on edustanut taas Kannuksen Ampujia ja sieltä on kertynyt yli kymmenen SM mitalia joukkuekilpailuista. 

Ammunnan Mauno aloitti 1982 treenaamalla kavereiden kanssa lähikylillä ja kun omalle kylälle saatiin automaattiheitin tuli treenaamisestakin mukavampaa. 
– Tänä vuonna en ole ehtinyt määrällisesti kovin paljoa ampumaan. Laji on sen luontoinen, että kun tekniikan oppii, ratkaisee pää lopun. Että saa ajatuksen kasaan, eikä ajattele ylimääräistä. Suoritus on lyhyt ja keskittymisen oltava täydellistä. 


Mauno kertoo, että kuluvan vuoden aikana hän ei ole ehtinyt treenaamaan ampumista kuin viikonloppuisin työkiireiden takia. Hän on olut mukana siirtämässä Junkalan ovituotantoa Kannuksen tehtaalle ja työvuoron päätyttyä vapaa-aika on pitänyt antaa lepäämiselle. – CNC-koneiden siirroissa, kokoamisessa ja testaamisessa on ollut todella paljon työtä ja haastetta. Viimeiset tavarat saatiin kuskattua pois Junkalasta kesäkuun ensimmäisellä viikolla. 


Kannuslainen Mauno aloitti Eskopuulla 1986 ja työnkuva on ollut monipuolinen alusta alkaen. Työnkuvaan on kuulunut mm. paneeliovien kehien kasausta ja höylärin töitä höyläkoneella. Armeijan jälkeen hän teki laakaovia ja tuuletusluukkuja alajyrsinkoneella. Junkalaan siirryttiin 2005 tekemään CNC-koneella ovilehtiä. Haastattelua tehtäessä Mauno oli tekemässä uusia ohjelmia CNC-koneelle. – Työnkuvani on monipuolinen. Välillä käyn ajamassa CNC-konetta ja teen ajo-ohjelmat koneelle. Kun terämies on pois, hoidan osittain myös oviterien huoltoa.


– Minusta on mukavaa, että siirryimme Kannuksen tehtaalle. Saimme CNC-koneille paremmat tilat, koska Junkalassa oli ahdasta. Asiat eivät ole enää käden ulottuvilla ja askelia päivää kohden tulee kyllä enemmän, kertoo CNC-kone spesialisti.


Potkunyrkkeilystä SM hopeaa


Onni Kujala voitti potkunyrkkeilyn SM hopeaa MK1- 91 kg sarjassa huhtikuussa. – Aloitin potkunyrkkeilyn 12 vuotta sitten, heti armeijan jälkeen, Kokkolassa. Näin mainoksen ja ilmoittauduin veljeni kanssa peruskurssille. 2,5kk peruskurssin jälkeen painoni oli tippunut yli 20 kg. Voinkin suositella kokeilemaan lajia sen monipuolisuuden vuoksi. Jokainen voi harrastaa lajia omalla tasollaan kuntoilu tai kilpailu mielessä, Onni kertoo ja jatkaa, että hänen tarkoituksensa on kehittyä lajin parissa ja kilpailla edelleen, mutta seuraavan matsin aikataulu on vielä avoinna.


Kannuksessa asuva Onni treenaa myös rumpujen soittoa ja soittaa KR nimisessä rock bändissä. Kuutisen vuotta sitten Onni työskenteli 6kk Pihla Groupilla ovituotannossa, josta hän siirtyi kunnossapitoasentajaksi rakennusalalle toiseen työpaikkaan. – Aloitin toisen kerran työt Pihla Groupilla keväällä 2021. Työnkuvani on ollut alusta saakka kunnossapito ja tehdas-IT. Koen, että ammattitaitoni on kehittynyt täällä hyvin ja kollegoilta saa aina tarvittaessa apua ja oppia, jota arvostan suuresti. Työnantaja on myös tukenut osaamiseni kehitystä koulutusten kautta ja olen siitä kiitollinen.