Työhyvinvoinnin kehittäminen on systemaattista, jatkuvaa työtä

Great Place to Work tutkimukseen pohjautuvia toimenpiteitä Kannuksen toimipisteessä.

Vuosittain kyselemme henkilöstöltämme työhyvinvoinnista ja työtyytyväisyydestä palautetta Great Place to Work – kyselyn muodossa. Tutkimusta on tehty jo yli vuosikymmenen ja joka vuosi löydämme yhdessä asioita, joita haluamme lähteä kehittämään ja parantamaan. Tärkeintä tutkimuksessa meille onkin vuosien saatossa näyttäytynyt kehitys. Myös tänä vuonna olemme tehneet pienempiä ja isompia toimenpiteitä työtyytyväisyyden parantamiseksi.  

Kannuksen tehtaallamme henkilöstö on vuosien saatossa antanut työpaikallemme huipputuloksia! Kehitystäkin silti tulee tehdä ja tässä muutamia nostoja siitä mitä toimenpiteitä olemme tehneet työtyytyväisyyden eteen vuoden aikana. Nämä toimenpiteet on suunniteltu parantamaan työilmapiiriä, lisäämään työntekijöiden sitoutumista ja edistämään yhteisöllisyyttä.  

Investointeja infrastruktuuriin, työympäristöön ja yhteisöllisyyteen  

Yksi vuoden merkittävämpiä saavutuksiamme oli uuden ovitehtaamme valmistuminen ja tuotannon siirtyminen ikkunatehtaan kanssa samalle tontille. Tehdasta on odotettu kauan ja modernit, tehokkaat, siistit ja turvalliset tilat ovat valtava investointi henkilöstömme hyvinvointiin mutta myös tuotannon tehokkuuteen. Uuden ovitehtaan avajaisia juhlistimme samassa yhteydessä, kun yrityksessä vietettiin koko henkilöstöä kokoavaa Pihla Group- päivää. 

Pihla Group – päivästä muodostuikin yksi vuoden kohokohdista antaen henkilöstöllemme mahdollisuuden touhuta yhdessä hyväntekeväisyyden merkeissä, rentoutua ja nauttia hyvästä ruoasta, musiikkiesityksestä sekä tutustua uusiin ovitehtaamme tiloihin. Tämä päivä oli tärkeä osa yhteisöllisyyden vahvistamista ja työhyvinvoinnin edistämistä. 

Järjestimme Pihla Group päivänä myös ilta-aktiviteettejä yhteisöllisen tekemisen merkeissä, jossa työntekijät saunoivat, herkuttelivat ja kisailivat pihapeleissä. Yhteiset illanvietot ja vapaamuotoinen ajanvietto yhdessä antaa mahdollisuuden työntekijöillemme rentoutua ja viettää aikaa yhdessä, mitkä entisestään lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta ja parantaa työilmapiiriä. Tällaiset tapahtumat ovat tärkeä osa työhyvinvoinnin edistämistä, sillä ne tarjoavat työntekijöille mahdollisuuden irtautua arjen kiireistä ja nauttia yhteisestä ajasta. 

Kannuksen tehtaalla tullaan järjestämään vielä henkilökunnan pikkujoulujuhlat, mikä on odotettu tapahtuma työntekijöiden keskuudessa. Lisäksi vuoden aikana on juotu kakkukahveja erityistilaisuuksissa, ja vappuna tarjottiin simaa ja munkkeja. Perinteisesti olemme myös muistaneet pyöreitä täyttäneitä työntekijöitä ja pitkiä työuria. Juhlat ja muistamiset ovat tärkeä osa työhyvinvoinnin edistämistä, sillä ne osoittavat työnantajan arvostusta ja huolenpitoa työntekijöistä. 

Kannuksessa on panostettu myös sosiaalisten tilojen viihtyisyyteen. Ruokalassa, jossa ihmiset kokoontuvat syömään, kahvittelemana ja juttelemaan, on parannettu viihtyisyyttä merkittävästi. Tilaan on hankittu uudet tuolit ja tilaa on sisustettu viihtyisämmäksi. Tilaan asennettiin vastikään myös ilmalämpöpumppu, joka mahdollistaa tilan jäähtymisen kesällä ja tilaisuuksissa. Viihtyisä ja terveellinen ympäristö on kaikkien työntekijöidemme etuoikeus. 

Työtehtävien muokkaamista ja yhteisten pelisääntöjen luomista 

Tärkeimmät työhyvinvoinnilliset toimenpiteet yleensä tapahtuvat johtamisen kautta, ja arkisista asioista aina työn hallinnan tunteesta vaikuttamismahdollisuuksiin.  Olemme panostaneet siihen, että henkilöillä, erityisesti esi- ja avainhenkilöillä olisi mahdollisuus olla paremmin tavoitettavissa. Päällekkäisiä kokouksia ja toimintoja on karsittu ja on pyritty siihen, että jokainen voisi keskittyä ydinosaamiseensa ja olemaan paremmin läsnä. Selkeämpi rutiini vähentää kuormitusta ja antaa hallinnan tunnetta omaan työhön.  

Lisäksi Kannuksen tehtaalla on otettu käyttöön työnjohdon tiimimallia, mikä on osoittautunut erittäin hyödylliseksi. Tämä malli vapauttaa työnjohdon aikaa keskittyä kehittämisprojekteihin ja strategisiin tehtäviin, jotka ovat välttämättömiä tehtaan jatkuvalle parantamiselle ja innovoinnille. Samalla henkilöstö saa enemmän läsnäoloa ja tukea tiiminvetäjältä, joka voi auttaa päivittäisten haasteiden ratkomisessa. Tiiminvetäjä toimii työntekijöiden lähimpänä tukena, tarjoten apua ja ohjausta arjen tilanteissa. Tämä lisää työntekijöiden turvallisuuden tunnetta ja parantaa työilmapiiriä, sillä he tietävät, että apua on aina saatavilla. Tiimimalli edistää myös tehokasta kommunikaatiota ja yhteistyötä, mikä on olennaista sujuvan ja tuottavan työympäristön ylläpitämiseksi. Kaiken kaikkiaan tiimimalli on parantanut työntekijöiden hyvinvointia ja tehnyt työpaikastamme entistä paremman paikan työskennellä. 

Työhyvinvoinnin kehittäminen on kriittistä nyt ja tulevaisuudessa 

Työhyvinvoinnin kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää nyt sekä tulevaisuudessa. Hyvinvoivat työntekijät ovat motivoituneita, tuottavia ja sitoutuneita, mikä heijastuu suoraan yrityksen menestykseen ja kilpailukykyyn. Työhyvinvoinnin parantaminen edistää työntekijöiden fyysistä ja henkistä terveyttä, vähentää sairauspoissaoloja ja parantaa työilmapiiriä. Lisäksi se auttaa työntekijöitä jaksamaan paremmin arjessa ja tasapainottamaan työn ja perhe-elämän vaatimukset. 

Tulevaisuudessa työhyvinvoinnin merkitys korostuu entisestään, kun työelämä muuttuu ja vaatimukset kasvavat. Teknologian kehitys, etätyön yleistyminen ja jatkuva muutos vaativat työntekijöiltä joustavuutta ja sopeutumiskykyä. Työhyvinvoinnin kehittäminen auttaa työntekijöitä kohtaamaan nämä haasteet ja säilyttämään työkykynsä pitkällä aikavälillä.  

Hyvinvoivat työntekijät ovat myös innovaation ja luovuuden lähde, mikä on kriittistä yrityksen jatkuvalle kehitykselle ja kasvulle. Työhyvinvoinnin kehittäminen luo perustan kestävälle ja menestyvälle yrityskulttuurille, jossa työntekijät voivat kukoistaa ja saavuttaa täyden potentiaalinsa. Näin ollen työhyvinvoinnin parantaminen ei ole vain investointi nykyhetkeen, vaan myös tulevaisuuden menestykseen. Jälleen nyt marraskuussa työntekijämme arvioivat miten olemme onnistuneet työhyvinvointimme kehittymisessä ja vastaavat Great Place to Work – tutkimukseen. Näiden tulosten perusteella pääsemme jälleen kehittämään työpaikkaamme Suomen parhaaksi niin Kannuksessa kuin muissakin toimipisteissämme!